Seikkailupurjehdus 2019

SEIKKAILUPURJEHDUS 2019

Tänä vuonna kaljaasi Astrid suuntaa seikkailupurjehdukselle Suomenlahden saaristoon ja Saaristomerelle. Retken tavoitteena on oppia purjehtimaan, saada uusia ystäviä yhdessä tekemällä ja nauttia kesästä merellä aidolla purjelaivalla (hyvää ruokaa ja herkullisia jälkiruokia unohtamatta). Purjehdus on ensisijaisesti suunnattu nuorille ja nuorille aikuisille. Osallistumisen hinta on edullisempi alle 25 vuotiaille.

Purjehduksen lisäksi retkellä pysähdytään mielenkiintoisiin paikkoihin nauttimaan saariston luonnosta ja kulttuurista. Suurin osa pysähdyksistä tehdään luonnonsatamiin, kaukana ruuhkaisista vierasvenesatamista, hälystä ja kiireestä. Tämän vuoden erikoistavoitteena on tehdä Seikkailupurjehduksesta vielä edellisiäkin vuosia vähäpäästöisempi tapa lomailla. Tästä syystä matkalla ei ole mitään kaukaista päämäärää jonne olisi epäsuotuisissa tuulioloissa pakko ajaa pitkiä matkoja koneen voimin. Tavoitteena on siis päästä purjehtimaan mahdollisimman paljon! Mukaan voi tulla koko matkalle, tai hypätä kyytiin tai pois kyydista puolessa välissä reissua. Vaihto tapahtuu Nauvon satamassa keskellä saaristomerta. Nauvoon on helppo tulla julkisella liikenteellä, joten autokyytejä ei tarvita.

 

Seikkailupurjehdus sopii aivan yhtä hyvin vasta-alkajille kuin kokeneille purjehtijoille. Mitään aiempaa purjehduskokemusta et tarvitse voidaksesi osallistua. Laivalla purjehdusoppilaat ovat osa miehistöä. Porukka jaetaan vahteihin joissa hoidetaan kaikki laivan rutiinit purjehduksesta siivoukseen ja ruuanlaittosta navigointiin. Laivan kokenut miehistö opettaa purjelaivalla purjehtimista teoriassa ja käytännössä. Kaikki saavat kattavan turvallisuusperehdytyksen ja pelastautumiskoulutuksen. Purjehduskoulutus on mahdollista sopeuttaa kaikkien yksilölliseen osaamistasoon, joten tarjolla on paljon uutta opittavaa kaikille.

 

Reitti ja aikataulu:

  • Lähtö Helsingin Halkolaiturista maanantaina 22.7. klo 14:00
  • Saapuminen Nauvoon lauantaina 27.7. klo 14:00
  • Paluu Helsingin Halkolaituriin perjantaina 2.8. klo 14:00

Majoitus:

  • Astridin viihtyisässä skanssissa majoittuu 30 nuorta

Purjehduksen hinta:

  • 14-25-vuotiailta 400 €, kuusi päivää (Helsinki - Nauvo tai Nauvo - Helsinki) tai koko reissu 800 €, 12 päivää (Helsinki - Nauvo - Helsinki)
  • Yli 25-vuotiailta 550 €, kuusi päivää  (Helsinki - Nauvo tai Nauvo - Helsinki) tai koko reissu 1100 €, 12 päivää (Helsinki - Nauvo - Helsinki)
  • Hinnat sisältävät ruoan ja majoituksen laivalla sekä tietenkin rutkasti purjehdusta ja hyvää meininkiä!
HUOM! 

Laivalle saa jäädä la-su yöksi Nauvossa, ja toiselle legille tulevat voivat tulla jo lauantaina jos laivalle mahtuu yöpymään. Tämä kannattaa varmistaa konttorilta tai laivalta vielä ennen saapumista Nauvoon.

Ruokailu:

  • Laivalla tarjottavat ruoat kokkaillaan yhdessä

Varusteet:

  • Jokainen tuo omat purjehdusvarusteet, laivalla on pelastusliivit kaikille
  • Iso kassi, johon mahtuu kaikki omat tavarat
  • Vuodevaatteet tai makuupussi, laivalla on peittoja ja tyynyjä
  • Sadevaatteet ja kumisaappaat
  • Aurinkolasit ja -rasva
  • Uikkarit ja pyyhe
  • Lämmin aluskerrasto ja pipo
  • Oma kahvikuppi ja juomapullo
  • Pipo ja lippis
  • Passi
  • Otsalamppu, jos omistat sellaisen
  • Henkilökohtaiset hygieniatarvikkeet ja lääkkeet



Ilmoittautumiset:

Ilmoittautumiset perjantaihin 21.6. mennessä sähköpostitse konttori@purjelaiva.fi. Ilmoitathan samalla mahdolliset erityisruokavaliot, allergiat, lääkitykset tai muut terveyteesi liittyvät asiat, jotka meidän olisi hyvä tietää enne purjehdukselle lähtöä. Koko purjehdushinnan tulee olla maksettuna ennen reissun alkua.

Lisätiedot puhelimitse 09 686 0080 tai sähköpostitse konttori@purjelaiva.fi.
Alle 18-vuotiaiden osallistuminen vaatii huoltajan kirjallisen suostumuksen
 
Purjehdus toteutuu, jos mukaan lähtee vähintään 10 osallistujaa, muussa tapauksessa purjehdus joudutaan perumaan ja maksetut varaukset palautetaan. Mahdollisesta purjehduksen peruuntumisesta ilmoitetaan 24.6. mennessä. 
 

LÄHDE ROHKEASTI MUKAAN!